Silmälasit ovat olleet omalla kohdallani pitkään asia, joita en ole mielelläni käyttänyt. Sain ensimmäiset silmälasit neljännellä luokalla eli näin lyhyellä matematiikalla laskettuna 17-vuotta sitten. Muistan vieläkin kuinka siistiä oli päästä valitsemaan kehyksiä yhdessä vanhempien kanssa! Ensimmäisiksi laseiksi valikoitui tummanruskeat kehykset, jonka linssien reunat olivat 8kulmaiset! Siihen aikaan ne taisivat olla aika muodikkaat.. Murrosiässä näkö otti isoja harppauksia huonompaan suuntaan ja laseja saikin hankkia ainakin parin vuoden välein.
Lukiossa bongasin jonkinlaisen ilmaiset piilolinssit mainoksen ja päädyin kokeilemaan niitä ennen Vanhojenpäivää. Sille tielle jäin ja sen kokeilun jälkeen olen käyttänyt niitä enemmän ja vähemmän - nykyään vähän liiankin paljon. Piilolinssit vaikuttivat omaan itsetuntoon - ainakin minusta itsestäni olo tuntui itsevarmemmalta niiden kanssa. Elämä tuntui myös helpommalta - yötä päivää linssien ansiosta saatoin jopa kuvitella näkeväni normaalisti, vaikka todellisuudessa linssini ovat teholtaan lähemmäs -5.00 molemmissa silmissä.
Viimeisimmät silmälasini hankin pari viikkoa sitten! Olin nähnyt mainoksia silmälasiliikkeiden ota 2 maksa 1 tarjouksista ja päädyin sitten varaamaan ajan Specsaversille. Minulla kävi niin hyvä tuuri, että sain itselleni ajan samalle päivälle - vain pari tuntia tästä päätöksestäni. Specsaversilla oli myös tarjolla kokonaisvaltainen näöntutkimus, joka vaikutti myös vahvasti valintaani. Pelkäsin jatkuvan piilolinssien käytön vaurioittaneen silmiäni, mutta onneksi huoli oli turha! Lasien hankkiminen oli siis ollut mielessäni jo kauan, mutta raskaudet ja imetysaika jarrutteli hankinnan tekemistä, koska HINTA. Kun linssit ovat voimakkuudeltaan -5.00 luokkaa voi vaan haaveilla saavansa tarjoushintaiset lasit, jokaisesta linssin ohennuksesta ja taittovirheista yms. veloitetaan lisähintaa! Silläkin riskillä, että lasini näyttäisivät pullonpohjilta päädyin ohennuttamaan linssejä toisista laseista vain kerran ja toisista kaksi kertaa - itseäni ei ainakaan linssien paksuus häiritse. Kehykset löytyivät melko nopeasti ammattilaisen avustuksella. Heti liikkeeseen tultuani bongasin ihanat mustat Tommy Hilfigerin kehykset, jotka hankin ykköslaseiksi. Kotilaseiksi löytyi tummanruskeat Osiris -merkkiset kehykset.
Olen joutunut nyt uudelleen opettelemaan elämää lasien kanssa ja melkoista hakemista tämä on ennenkuin näihin lopulta tottuu. Tällä hetkellä lattia ja seinät näyttävät melko kaarevilta, haha. Mutta ihanaa, kun vihdoinkin silmäni saavat myös levätä, eivätkä rasitu samalla tavalla jatkuvasta piilareiden käytöstä!
Joudutteko muut turvautumaan piilolinsseihin tai silmälaseihin?
Milloin olet viimeksi tarkistuttanut näkösi?
Milloin olet viimeksi tarkistuttanut näkösi?