Iki-ihana tammikuu hurahti ohi todella nopeasti, joten päätin tehdä pienen kertauksen kuluneen kuukauden tapahtumista! Tammikuu oli todella tapahtumarikas ja siitä jäi päälisin puolin todella hyvä fiilis. Mulla ei ole ollut tapana juurikaan takertua siihen välillä todella uuvuttavaan arkeen täällä blogissa vaan mielläni keskityn niihin kivoihin asioihin. Uskon, että kaikki oikeasti tietävät, ettei se arki meilläkään aina mitään ruusuilla tanssimista ole ilman, että toistaisin täällä niitä huonosti nukuttuja öitä tai jatkuvaa sairastamista. Välillä tietenkin tulee kirjoiteltua niitä arkisempiakin asioita, mutta pääpaino täällä blogissa tulee jatkossa olemaan edelleenkin niissä pienissä arkisissa iloissa, lastenmuodissa, valokuvaamisessa ja myös sisustamisessa, remontoimisessa ja uuden kodin rakentamisessa, pieniä kauneusjuttuja unohtamatta!
Vuosi alkoi rakentamiseen liittyvien suunnitelmien selkeytymisellä. Pienen palaverin päätteeksi päädyimme siihen, että teemme vielä yhden väliliikkeen ennen sitä unelmien taloa. Vaikka meidän haaveet ovatkin ihan tavoitettavissa, päädyttiin kuitenkin siihen, että kokeillaan sitä omakotitaloelämää vähän pienemmässä talossa - näin ollen tässä on vielä mahdollista myös opiskella, jos siltä tuntuu. Tiesittekö muuten, että olin kauan sitä mieltä, että avioliitto on aivan liian lopullinen päätös, kunnes tapasin nykyisen puolisoni! Se oli sitten kihlat 6kk päästä seurustelun aloittamisesta ja pian suunniteltiinkin jo häitä. Ensi kesänä tuleekin jo 4 kokonaista vuotta naimisissa, josta toiset neljä olemme olleet yhdessä! Sama sellainen liian lopullinen tunne tuli myös tässä taloprojektissa, mutta edelleenkin virran mukana mennään tällä suunnitelmalla ja voihan se olla, että muutamme ennen ensi vuotta toiselle paikkakunnallekin jos töiden kanssa kävisi niin hassusti! Täällä Joensuussa kuitenkin viihdymme, joten emme sinäänsä kaipaa muualle.
Tsekkaa täältä, millaisia lupauksia tein tälle vuodelle!
Tammikuussa ehdottomasti parasta oli mun Helsinginreissu! Oli niin superia viettää aikaa niin omien ajatuksien kuin ihanien ihmisten seurassa. Oli mahtavaa tavata hyvää ystävää, kuten myös uusia tuttavuuksia - toivottavasti tapaamme vielä ! Mariaa minulla on ihan kamala ikävä - harmi kun en saanut pakattua häntä matkalaukkuun. Yövyin Sokos Hotel Vaakunassa, joka on sijainniltaan todella näppärällä paikalla. Seuraava Helsinginreissu koittaa sitten viimeistään huhtikuussa, jos ei aiemmin ennätetä, ehkä sittenkin valitsemme tuon lapsiystävällisen hotellin?
Kuukausi sisälsi myös..
Influenssan x3
Treffit miehen kanssa (Edellisestä kerrasta ehti kulua jo melkein puoli vuotta - apua, miten me selvittiin hengissä?)
Käytä hääpukuasi -päivän, johon osallistuin jo kolmatta kertaa.
Monet ihanat synttärit. ♥
Ystäviä, omaa aikaa.
Opin (ehkä) vähän käyttämään SNAPCHATia (-> emmidaily)
Ja se mikä on erityisen ihanaa,
tunnen ensimmäistä kertaa todella nauttivani bloggaamisesta ja sen tulette varmasti huomaaamaan (toivottavasti). Ainakin nyt on kohtuullisen hyvä draivi päällä!
Ihanaa HELMIKUUTA KAIKILLE! ♥
P.s. Luca ja Ade nukkuvat nyt ensimmäistä yötä samassa huoneessa, joka hieman jännittää! Lapset nukahtivat todella kiltisti, mutta eihän sitä tiedä mitä yö tuo tullessaan..
Palaan siis aiheeseen myöhemmin!
Tulipas tästä nyt melkoinen sekametelisoppa, mutta ajattelin tehdä tälläisiä postauksia jatkossakin. Helpottaa sitten vuosikatsauksen tekemistä! :)
Kuvat instagram @andsomethingdaily
Tulipas tästä nyt melkoinen sekametelisoppa, mutta ajattelin tehdä tälläisiä postauksia jatkossakin. Helpottaa sitten vuosikatsauksen tekemistä! :)
Kuvat instagram @andsomethingdaily